Katja Ketun korkea veisu

Katja Ketun Kätilö (2011) asustaa nyt myös minun päässäni. Kopioin heti tähän alkuun Ketun itsensä kuvan siksi, että mielestäni se ilmentää kirjailijan hurjuutta. Paljastetuin olkapäin hän katsoo vaativasti kohti kuin kysyen, onko minulla lukijana pokkaa ottaa vastaan se, minkä hän on rohjennut kirjoittaa. Vastaan auliisti, että pokkaa riitti. Tarina pakotti pysymään matkassaan niin, etten aikaillut lukemisen kanssa. Virtuoosimainen kieli, sen vaihtelu tyylilajista toiseen asiantilojen mukaisesti suo ylittämättömiä nautintoja äidinkielestään ylpeälle lukijalle. Tunnen kylpeneeni sellaisessa Perä-Pohjolan sanastossa ja puheen rytmissä, josta omassa ympäristössäni jään tyystin paitsi.

Jo kolmatta päivää olen hautonut tätä uusinta lukukokemusta. Mitä sanoa merkkiteoksesta, jota ei kelpuutettu Finlandia-ehdokkaaksi, mutta jolle myönnettiin Runeberg-palkinto? Jätän viittaamatta kritiikkeihin. Myyntiluvuissa Kätilö kuuluu päihittäneen Hytti n:o 6:n. Uskomattoman vahvaa tekstiä suoltavat pohjoisen naiset. Luomisvoima kukkii Katja Ketussa siinä kuin Rosa Liksomissa. Kumpikin punoo myös dokumenttiaineistoa romaaniinsa.

Jatkosodan viimeisten kuukausien olosuhteet Jäämeren partaalla ovat kuurnineet romaanin ihmisistä esiin pimeääkin pimeämpiä puolia. Sodan jo aiemmin traumatisoimia saksalaisupseereita on lähetetty "helppoihin" pohjoisen oloihin. Suomalaisten kanssa puuhataan aseveljinä. Sairaanhoitoon tarvitaan lääkintäkoulutusta saaneiden työpanos. Kätilöille löytyy käyttöä muuallakin kuin synnyttäjän avustamisessa. Heitä on kaksi: Näkkälän Aune ja tämän kouluttama tarinan kätilö, jonka etunimi on vilahtanut ohi, jos se lainkaan esiintyy. Pilkkanimillä Vikasilimä tai Villisilmä kätilöä puhutellaan tavan takaa.

Romaani, etten sanoisi Laestadiuksen tulikivenkatkuisia saarnojakin uhkuva wagneriaaninen ooppera, koostuu kuudesta osasta, jokainen useista alaluvuista. Niissä seurataan vääjäämättömän kohtalon toteutumista, kun kätilö nähtyään komean upseerin Johann Angelhurstin on päättänyt saada miehen omakseen: mitään tai ketään muuta maailmassa hän ei halua. Ja tapahtuu se, että toive toteutuu. Kätilöä ei jarruta miehen mielen järkkyneisyys tai tämän sotkeentuminen kaunotar-Lissun helmoihin. Kiimainen seksuaalisuus on läsnä joka silmän vilkauksessa, vaikka kipu menneistä lapsena koetuista hyväksikäytöistä ja sen seurauksista kaihertaa kätilöä. Murhaava kateus Lissua kohtaan johtaa kammottaviin repäisyihin, joihin ei uskoisi kätilön ryhtyvän.

Kaikki keskeiset henkilöt syöpyvät hirviötekoihin kykeneviksi sodan edetessä loppuunsa. Myös rääkätty, tiine koira äityy syömään vastasyntyneet pentunsa. Kätilön kumppanina kulkenut, ylen alistuvainen Hilma-koira löytyy maahan naulattuna, yhä henkitoreissaan. Naisia poljetaan vankileirillä. Sikiöitä lähdetetään muka tutkimustarpeisiin. "Lääketieteellisiä" kokeita taudinaiheuttajilla tehdään. Kaikki se natsimeiningin kauheus, joka paljastui sodan loputtua muualla, on romaanissa täyttä totta myös kaukaisen pohjolan vankileirillä.

Muutama päivä Kuolleen miehen mökillä ja vuonolla ennen syyskuussa 1944 solmittua välirauhaa antaa Villisilmälle ja Johannille mahdollisuuden kokea rakkautensa täytenä. Jäämeri ja sen rannan ruskaa hehkuva varvusto levittäytyvät suurenmoisina rakastavaisten ympärillä. Ja tapahtuu ihme: mahoksi luultu Villisilmä tulee raskaaksi, teesin ja antiteesin yhdistymisestä alkaa rakentua rakkauden pyhittämä synteesi. Mahdottomilta tuntuvien vaiheiden jälkeen Villisilmä on päässyt palaamaan talvikylmään mökkiin. Ruokaa ei ole. Hän synnyttää yksin ennen aikojaan. Mutta lapsi, Helenaksi nimetty, elää, alkaa imeä rintaa. Ja uskomaton toteutuu: myös Johann Angelhurst selviytyy mökille, josta löytää pyhän perheensä. Pitkään ei onnea riitä. Tappaja saapuu. Myyttisiin mittoihin yltävä tarina loppuu yhtä äkisti kuin Niebelungenin laulu.

Mutta Villisilmän ja Johannin rakkaudesta jää kaunis todiste: vauvaa ei surmata. Hän elää aikuiseksi rauhanajan Suomessa ja saa aikanaan oman Helenansa. Todisteeksi tarjoutuu epilogiin liitetty kirje, jonka Villisilmän tyttärentytär on allekirjoittanut Sammatissa 20.10.2011.

Toiseen Lapin-kätilön tarinaan pääsen toviksi osallistumaan tuota pikaa. Lennän lauantaina Kittilään onnittelemaan 80 vuotta täyttävää Iris Palosaarta. Jokunen vuosi sitten seurasin läheltä, kun ystäväni Sinikka Larsen haastatteli Iristä ja kirjoitti saamastaan aineistosta Iriksen kätilövuosien huiman elämäkerran nimellä Jumalan ja synnyttäjän välissä (2006). Kannattaa tutustua.
Juhlista juttua ensi viikolla.