Ulla-Lena Lundberg Ylen kirjaohjelmissa

Tallensin perjantaina 11.1.2013 Yle Fem -ohjelman nimeltä Muotokuvassa: Ulla-Lena Lundberg. Se jäi monin tavoin mieleen. Niinpä etsin ohjelmaa tänään Yle Areenasta, mutta se on vasta tulossa Areenan kautta katsottavaksi. En siis pysty vielä kopioimaan linkkiä.

Ulla-Lena Lundbergista löytyi muita haastatteluja. Hyvin kiinnostava 16-minuuttinen Boktid-sarjaan tehty jakso aukeaa tästä http://areena.yle.fi/tv/1742481

Jää-romaania lukiessa pohdin, missä määrin tarinaan sisältyy omakohtaisuutta. Haastatteluista selviää, että oman perheensä kokemuksiin kirjailija pohjaa romaaninsa, vaikka painottaa tuloksen fiktiivisyyttä. Samalla kirkastuu sekin, että Ulla-Lena oli 1,5-vuotias isänsä hukkuessa. Piti elää 60 vuotta, ennen kuin kauan mielessä hautuneeseen aiheeseen saattoi tarttua.

On kiehtovaa kuunnella sanavalmista kirjailijaa. Hän ei puhuessaankaan hapuile ilmauksia. Kiitollisena hän muistelee Kökarin-kesiä. Saarioloihin opettaja-äiti, leski-pastorska, lapsineen palasi lomakuukausiksi. Ulla-Lena tuntee kasvaneensa isän seurakuntalaisten lämpimässä ja puheliaassa yhteisössä, jossa riitti kerrottavaa ihaillusta papista ja paljosta muusta. Paras mahdollinen kasvuympäristö tulevalle sanataiteilijalle! Myös isän ja äidin sukujen erilaiset suhtautumistavat olemiseen ja puhumiseen ovat Ulla-Lenan mukaan tarjonneet hedelmällistä kasvualustaa kirjailijantyöhön.

Kysymys siitä, mikä romaanissa on "totta", saa viisaan vastauksen: tuo totuus on erilainen jokaiselle niistä, joita papin hukkuminen välittömimmin koski. Niinpä Ulla-Lena on luonut romaaniinsa ulkopuolisen kertojan, joka sallii luotojen yhteisön jäsenille oman äänen. Tarkastelukeskus vaihtelee. Ja tarkkaan punnittu, käänteen tekevään kohtaukseen hitaasti etenevä rakenne vangitsee lukijan aivan kuten oivallinen kertoja ottaa yleisönsä puheliaan yhteisön tarinatuokioissa. Unohtumaton on muun muassa postinkuljettaja-Anton ja hänen etiäisensä. Näistä seikoista Lundberg itsekin mainitsee haastattelijalleen.

Yhtenä olennaisimpana seikkana  kirjasta välittyi minulle ulkosaariston toimeliaan ihmisyhteisön sellainen elämänpiiri, josta tuskin enää on paljoa jäljellä. Näin kirja yltää paljon avarampiin näkymiin kuin yksittäisen henkilöhahmon sisäisiin kipuiluihin tai edes yhden nuoren perheen tragediaan.