Etäinen Kökar

Ensimmäisiä havaintoja Kökarista, kun sitä lähestyy lautalla Korppoon suunnasta, on punainen seinämä, josta tulee kysyneeksi, mikähän tuo on. Se osoittautuu kirkon katoksi. Muun kirkon näkee vasta sitten, kun menee kirkkosaareksikin mainitulle Hamnölle.

Tunsin vetoa Kökariin Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaanin takia. Se teki ilmestymisensä aikoihin parisen vuotta sitten niin ison vaikutuksen, että lopulta sain toimeksi lähteä kirjan Luodoiksi nimittämille saarille. Ostin kirjasta e-version matkalukemiseksi ja muistin verestämiseksi. Romaani tarjoaa väkevän ja todentuntuisen kuvan muutaman vuosikymmenen takaisista saarelaisista ja heidän nuoresta papistaan perheineen. Tunteehan kirjailija omakohtaisesti aiheen, mistä kirjoittaa, kuten hän vahvistaa TV-haastatteluissa tuoreeltaan Finlandia-palkinnon jälkeen. Kirjoitin silloin minäkin tämän blogitekstin.

Saarella on yhä tallessa se vanha pappila, johon romaanin tarpeisiin luotu perhe asettuu. Siinä toimii nyt seurakuntakoti. Muutaman kymmenen askeleen päässä kohoaa kirkko ja sen takana kellotapuli, josta kellonsoittaja alkoi läpätä pikkukelloja, kun näki papin astuvan pappilan ovesta.Tässä fakta lyö kättä fiktiolle.

Romaanissa on mainio kuvaus uuden papin ensimmäisestä saapumisesta pitämään jumalanpalvelusta. Niinpä tallensin aidosta näyttämöstä kuviin sen, mikä yhä on havaittavissa.

Kirjan papin tapaan Kökarin kyliin on hyvä tutustua polkupyörällä ajaen. Nykyisillä asfalttiteillä matkat taittuivat melko kivuttomasti. Vain vinha tuuli teki tenää.

Palattaessa kirkkosaarelta poikettiin kolmen tuhannen vuoden takaisella hylkeenpyytäjien suojapaikalla. Polku vie yli laakeiden kallioiden, joilla kanervat yhä kukkivat. Perillä kalliot muodostavat kuin linnoituksen.

Opaste tarjoaa tarkkaa tietoa, jos tekstistä edes suurentamalla saa selvää. Oikean alaknurkan kartta kertoo, kuinka merivesi on vellonut paljon nykyistä korkeammalla. Maa-alueet olivat silloin vielä vähäisiä saaren lämpäreitä.




Mukava oli asua Karlbyn keskustassa, jossa Brudhällin hotelli palvelee  sekä hotelliasiakkaita että vierassatamaan saapuvia. Turistikausi oli kuitenkin jo niin lopuillaan, että vain yksi purjevene kiinnittyi rantaan. Niinpä odotettu retki Källskäriin jäi toteutumatta, vaikka ennakkotietojen mukaan sinne olisi päässyt elokuun loppuun asti, jolloin myös hotelli sulkeutuu muilta paitsi tilausryhmiltä.

Vähäisen kävelymatkan päässä hotellista kohoaa kallioinen mäki, jolla näkyi kulkijoita. Sinne piti siis yrittää. Löytyi polunpää, jonka viitassa lukee UTKIK. Liekö paikallista murretta? Ylhäältä avautuu näkymiä, joista yksi tuli otetuksi talteen viereiseen kuvaan.

Enpä ollut tiennyt, että Kökarissa liplattavat leppeät laineet omassa järvessä nimeltään Oppsjö. Se on aarre, josta saarelaiset saavat juomavetensä. Siksi uimareilla ei ole asiaa veteen. 

Lähtöpäivän aamuna oli leppoisaa kävellä katsastamaan tätäkin saaren vesi-ihmettä. Iltapäivällä oli aikaa poiketa kirjastossa, joka toimii hienosti peruskoulun yhteydessä. Useita poikia (!) piipahti asioimassa ystävällisen kirjastonhoitajan luona. Tämä olisi jopa lainannut satunnaisille kävijöillekin Ulla-Lena Lundbergin Kökar-nimisen kirjan (1975), jota vartavasten tultiin katsomaan. Eipä lainattu, vaan katsotaan, löytyykö se antikvariaatista.

Ihmeellisenä sattumana kirjastossa oli meneillään taidenäyttelyn avajaistilaisuus. Kaikki tulijat, joita ei tosiaan ollut jonoksi asti, saivat tervetuliaisdrinksuna paikallisen Applegårdin oivallista juomaa. Sekin paikka laajoine omenatarhoineen tuli nähdyksi, kun poljettiin saaren itäosiin aina Hellsön perukkaan asti. Mutta yllätysten yllätys oli, että taidettaan esille tuonut kuvanveistäjä Anitta Toivio kertoi kotipaikakseen Kangasalan, oman pitkäaikaisen asuin- ja kotikuntani. Siinähän havisi jo lähes sukulaisuus meidän kahden kesken. Tämä ja moni muu taiteilija viettää vuosittain aikaa Kökarissa. Samoin Ulla-Lena Lundberg, joka kirjastonhoitajan mukaan saapuu jo keväällä nykyisestä kotipaikastaan Maarianhaminasta ja tarkkailee kaiken kesää innokkaasti lintuja.  Saarelaisten kelpaa olla hyvin ylpeitä tästä vakituisesta kesävieraastaan.