Kerava koukuttaa

Joululahjaksi saatu, mutta vasta nyt ystävänpäiväksi luettu Mikko Rimmisen Nenäpäivä on valmis tarjoiltavaksi tällä palstalla. Sanoisin, että osumatarkkaa luentaa, kun kerran päähenkilö Irma löytää kuin löytääkin Keravalta (!) ystävän, Irjan. Siltä ainakin alkaa vaikuttaa, vaikka lähtöasetelmat ystävyydelle ovat sekasortoiset.

Myönnän, että lukemisotteeni lipsui ensi alkuun. Tuskastuin Irman töytäilyihin ja kulkemisiin Keravalle, ihmisten ovilla uunoiluihin, kännykän soimisiin ja puheluiden sivuuttamisiin. Mutta pikku hiljaa totuin katselemaan ympäristöä Irman vinkkelistä. Hän tarjoilee valppaita havaintojaan ja niiden pohdintoja ällistyttävin sanakiehkuroin.

Samoin minulle kävi aikoinaan Volter Kilven Alastalon salissa -romaanin kanssa: ensimmäiset 50 sivua tökkivät, sitten alkoi imu, kun aloin kuulla kirjailijan myhäilevän naurun tarinan taustalla. Rimmisen nauru yltyy hohotukseksi loppua kohti, kun hän ajattaa Irmaa tämän poikapahan autonrämällä Keravalta takaisin Helsinkiin autoletka ja poliisit laahuksenaan. Lukija huojentuu, kun Irma ei saa mitään vaivalloisia seuraamuksia "tutkimuksistaan" tai moottoritiellä hitailuistaan. Läpiveto kotona Hakaniemen torin lähistöllä tuulettaa viimeisetkin pahat henget ja pelot tiehensä. Löytyy taas se tavallinen Virtanen, "taloustutkimustakin" varten haastateltu, jolle Irma tohtii kertoa koko Kerava-koukkunsa. Asiat järjestyvät. Ei jää pahaa mieltä kenellekään, kun ei ole tullut tehdyksikään mitään pahaa. Ja Irjan Irman uskaltaa tunnistaa ihan oikeaksi ystäväksi. (Terveisiä vaan Kangasalan Irmalle ja hänen Irja-siskolleen...)

Kirjan nimi tulee huikeasti perustelluksi ja se tietty Ylen Punanenäpäivä huimasti parodioiduksi. Mutta jo pelkästään Finlandia-palkinnon ansiosta Nenäpäivästä on kirjoitettu ja puhuttu niin paljon, että jätän enemmän yrittämisen sikseen (ks. esim. http://plaza.fi/kirjat/lukunurkka/parnasson-kritiikki-mikko-rimminen-nenapaiva). Sen vielä tohdin sanoa, että poskettoman tarinan on Rimminen väsännyt kerrostalojen asukeista, jotka eivät millään tavoin räpistele yhä ylemmäs yhteiskunnan arvostustikkailla tai ole tyrkyllä parrasvaloihin.

Oiskohan peräti niin, että nyt on myös Kerava kirjoitettu osaksi suomalaisten päänsisäisiä maisemia kuten jokin Nurmijärvi tai Kustavi? Aika salaviisaalta Rimminen minusta näyttää muun muassa tässä julkaistavaksi tarkoitetussa kuvassa, jonka poimin netistä:

Kiitos, Mikko, kirjasta ja siitä, että jouduin pinnistelemään sen kanssa. Niin ja onnellista ystävänpäivää. Kunpa jokainen irma löytäsi oman irjansa!