Stoner - hiljaisen miehen elämäntarina

Ostin taannoin kympillä ruotsinkielisen e-kirjan nimeltä Stoner (1965. Svensk utgåva: Natur & Kultur, Stockholm 2014. Översättning Rose-Marie Nielsen). Hinta ratkaisi kielen. En tehnyt mitään heräteostosta, sillä moni oli ehtinyt kehua teosta. Kirjailija John Williams oli minulle kuitenkin tyystin tuntematon. Voisin hyvin lukea myös hänen palkitun romaaninsa Augustus, elleivät muut puuhat vie mennessään.

Stonerin kohdalla kuuluu tapahtuneen sellainen kumma, että paljon ilmestymisensä jälkeen siitä tuli ensin Ranskassa bestseller, lopulta suosittu laajalti etenkin Euroopassa. Tommi Melender mainitsee asiasta ja paljosta muusta blogikirjoituksessaan Unohduksesta klassikoksi. Luin Melenderin tekstin uudestaan, kun olin päässyt kirjan loppuun. Huomasin yhtäläisyyksiä lukukokemuksissa. Minäkään en hevin voinut pitää taukoja lukemisessa. Kirjailijan tapa keriä esiin keskeisen henkilönsä William Stonerin elämää vangitsi minut. Toteava, silti sävykäs kertomistapa imi mukaansa.

Teoksen keskittynyt rakenne palvelee sekin elämäntarinan vääjäämätöntä rakentumista. Minua ihmetytti, kuinka perin juurin totisen ja köyhän viljelijäparin ainoa poika pääsee  pois kasvuympäristöstään pölyisessä USAn Keskilännessä. Eipä olisi päässytkään, ellei isä olisi yllättänyt poikaansa ehdottamalla tälle neljän vuoden agronomiopintoja Columbian yliopistossa. Tuntuu kuin isä olisi toteuttanut omaa unelmaansa, kun hän yrittää etsiä koulutuksesta apua tilan kohentamiseen. Sopeutuvainen poika lähtee taipaleelle, asuu sukulaisissa ja maksaa asuin- ja ruokakustannuksiaan raatamalla illoin aamuin maa- ja karjatöissä niin kuin kotona. Silti hän jaksaa opiskella.

Kummasti poika tempautuu kirjallisuuden vietäväksi, kun hän osallistuu pakolliseen englannin kurssiin. Siellä opettaja Sloane huomaa hänet ja on alkuun ironinen kommenteissaan, mikä havahduttaa. Stonerin elämän suunta muuttuu. Kenellekään mitään puhumatta hän vaihtaa opintonsa maataloudesta kirjallisuuteen. Alkuvaikeuksien jälkeen hän menestyy. Sloane alkaa kannustaa jatko-opintoihin ja opetustehtäviin. Kiperä paikka on edessä, kun vanhemmat saapuvat todistamaan pojan valmistumista. Vihdoin tämän on kerrottava, ettei hänestä tullutkaan agronomia ja ettei hän palaa kotitilalle. Vanhemmat ottavat tiedon vastaan sanomatta ja palaavat kumaraisina kotiinsa. Alistumisen aihelma vahvistuu.

Stoner liittyy pikku hiljaa yliopistoyhteisöön, saa pari ystävää, opettaa, lukee ja kartuttaa taitojaan keskiajan kirjallisuudesta. Lukijaa ihmetyttää, kuinka kirjallisuutta ajatellen tyhjästä taustasta kukaan voi edetä sellaisiin taitoihin kuin Stoner olkoonkin, että hän on sekä uuttera että lahjakas. Muutamassa vuodessa häneltä näet sujuu latinan- ja kreikankielisten tekstien tulkitseminen, samoin hän oppii saksaa ja ranskaa. Stonerilla on meneillään omia tutkimuksia, kun puhkeaa toinen maailmansota. Nuoret miehet tempautuvat siihen mukaan, mutta Stoner jättää liittymättä armeijaan, mikä aiheuttaa jonkin verran vinoon katsomista. Sloane on tyytyväinen, kun jää edes muutama hoitamaan yliopistotehtäviä.

Ennen pitkää sota loppuu, toinen hyvistä ystävistä on kaatunut, toinen palaa upseerina takaisin yliopistoon ja etenee sen hallintotehtävissä. Stonerin elämän uusi käänne tapahtuu, kun hän näkee yliopistoväen kutsuilla neitosen ja rakastuu. Kirjailija näyttää, miten nuoren miehen äkkiä käy: hän huomaa olevansa naimisissa. Kaksi nuorta, kumpikin ahtaissa vaikkakin aivan erilaisissa oloissa kasvanutta perheidensä ainoaa lasta sitoutuu toisiinsa. Lukija seuraa iho kananlihalla, kuinka katastrofi etenee. Kirjailija keskittää kuvauksen nyt Edith-nuorikkoon ja tämän keskiluokkaiseen perheeseen St. Louisissa. Jakso tarjoaisi yhä ajankohtaisia keskustelunaiheita siitä, kuinka ihmispolo valitsee kumppaninsa. Kuinka suuri osuus valinnassa onkaan tarve päästä pakoon painostavasta lapsuudenkodista! Stoner on se, joka ensin kosiskelee, sitten paremminkin antaa periksi ja suostuu kuin ryhtyisi punnitsemaan seurauksia.

Vain kerran ja lyhyen aikaa Stoner kokee sen ihmeen, että vaimo himoitsee miestään. Vaimo näet haluaa lapsen. Tytär syntyy ja saa äidin tahdosta nimen Crace. Muulla tavoin rouvasta ei ole äidiksi. Ailahtelevan, sairastelua verukkeena käyttävän naisen kuva saa lisää hyytäviä, osuvasti hahmoteltuja piirteitä.

Seuraa myös kihelmöiviä, yllättäen kohdalle osuneita kiistanaiheita yliopistossa. Kirjoittaja herättää lukijassa luottamusta asiantuntemuksellaan, sillä niin tarkoin kiistan vaiheet ja eri osapuolet tulevat kuvautuiksi. Sellaiseen ei pelkkä mielikuvitus riitä. Näissä taistoissa Stoner ei alistu, vaan seisoo taipumatta kantillaan ja saa tuta pitkävihaisen koston inhat ilmenemismuodot.

Kun Stonerin elämä hyökkäysten kohteena muistuttaa tarpomista autiomaassa, tapahtuu uusi ihmeellinen käänne: hän saa kokea aidon rakkauden kaikessa ihanuudessaan. Taas lukija palkitaan syvällisen tarkalla kuvauksella. Hienovaraisesti hahmottuu kuva rakastettavasta opiskelijasta, jonka luokse Stoner poikkeaa ohjaamaan naista tutkielmassaan. Sekin tulee taiten ilmaistuksi, kuinka hukassa Stoner on myllertävien tunteidensa kanssa uskaltamatta ilmaista niitä, kunnes lopulta pelko haihtuu. Enää Stoner ei alistu, vaan osallistuu pidäkkeettä niin ruumiillaan kuin sielullaan yhteisen nautinnon hellään kartuttamiseen. Koko jakso kaikkine havaintoineen ympäristön osuudesta tapahtumain kulkuun ja suhteen loppumiseen on mielestäni kerrassaan mestarillinen.

Seuraa jakso aikuistuvasta tyttärestä, jonka "kasvatuksen" äiti on lopulta ominut itselleen ja sysännyt isän loitolle. Kuinka sitten käykään? Tytär toistaa äitinsä ratkaisua sillä tavoin muuntaen, että hankkiutuu raskaaksi, solmii pikaisesti avioliiton ja saman tien häipyy äitinsä ulottuvilta. Tytär kuitenkin ymmärtää, miten on tullut houkutelleeksi ansaan nuoren miehen. Kohdalle sopivasti osunut sota vapauttaa tämän, mutta myös tappaa pian. Isän kanssa tytär kerran puhuu asiasta ja myöntää samalla, ettei oikein osaa hoitaa lastaan. Alkoholista on tullut tyttären lohtu ja pakopaikka.

Jokainen episodi täydentää Stonerin elämäntarinaa ja kertoo myös hänen habituksensa muutoksista, Kuvasta tulee itse asiassa jylhä. Lukija katselee mielessään pitkää, laihaa ja kumaraista miestä, jonka tuuhea tukka ja kulmakarvat ovat lopulta aivan valkoiset. Mies elää sisimmässään valpasta elämää, josta hän opettajana ammentaa innoitusta ja saa vastakaikua opiskelijoiltaan. Ammatissaan hän on parhaimmillaan, usein jopa eloisa.

Kerrassaan koskettava on viimeinen, verkkaisesti etenevä jakso. Se suorastaan soi kuin jokin fuuga tai muu suurenmoinen musiikkiteos. Stoner on sairas, mutta suostuu hoidettavaksi vasta, kun lukukausi päättyy. Lukijana pohdin lähestyvää kuolemaa yhdessä Stonerin kanssa. En ahdistunut. Paremminkin katselin vuoteessaan kipuilevan Stonerin silmin taivaalle ihmetellen värisävyjä ja hiljaisesti nauttien siitä, että kolea vaimo vihdoin hoivaa miestään.

Stonerin elämä päättyy, tarina siitä säilyy. Ja minä huokaan: suurenmoinen lukukokemus! Sitä ei pahasti varjostanut edes se, etten osaa kovin hyvin ruotsia.

Suomenkielisen, noin 300-sivuisen kirjan kansi poikkeaa lukemastani 220-sivuisesta e-versiosta. Vieressä vielä suomenkielisen kirjan kansi.