Eräs tuttuni tarjoilee viljalti varteenotettavia linkkejä. Odotettaessa tietoa tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinnosta löytyi tämä Siinä jutun kirjoittaja kannustaa tarttumaan Marilynne Robinsonin teoksiin, jotka huomasin itselleni tyystin tuntemattomiksi. Mutta niitäpä löytyi paikallisesta kirjastosta vapaana kaksin kappalein: Gilead sekä sen jatko-osa Kotiin. Trilogian kolmas osa, Lila, ei vielä ole saatavilla suomeksi.
Gilead ilmestyi Yhdysvalloissa 2004 ja sille myönnettiin Pulitzer-palkinto 2005. Suomeksi kirja saatiin 2008 Laura Jänisniemen kääntämänä FILIn tuella.
En ole aiemmin lukenut yhtä sisäistyneen kristillistä teosta kuin Gilead. Nimi muuten tarkoittaa syrjäistä kaupunkipahasta Iowassa. Kaupungissa ikänsä asunut, sydänsairas pastori tuntee välttämättömäksi kirjoittaa seitsenvuotiaalle pojalleen, koska tietää pian kuolevansa ja poika joutuu varttumaan aikuiseksi ilman isän rakastavaa tukea. Käy ilmi, että pitkään leskenä olleen pastorin elämässä tapahtui odottamaton käänne 1940-luvun lopulla. Silloin 67-vuotiaana hän rakastui nuoreen naiseen, avioitui ja pariskunta sai pojan.
Koko teos tosiaan näyttää pitkältä kirjeeltä, vaikkei löydy päiväyksiä, ei väliotsikoitakaan. Tuntuu kuin kirjoittaja-kertoja olisi käsitellyt aina yhden ajatuskokonaisuuden kaikkine mutkineen ja pitänyt sitten tauon, ehkä torkahtanut. Tekstissä nämä kohdat erottuvat kahden rivivälin mittaisina siirtyminä, joissa myös lukija voi vetää tovin henkeä. Rytmi on lempeä. Aika ajoin pastori, nimeltään John Ames, seuraa vaimonsa puuhailua pojan kanssa tai kertoilee havaintojaan poikansa ja tämän Tobias-ystävän pihaleikeistä. Niistä hän siirtyy omiin poikavuosiinsa ja naapurissa yhä asuvaan Boughtonin suurperheeseen. Isä Boughton on pastori hänkin, kummallakin on oma kirkkonsa. Miehet ovat olleet parhaat ystävykset lapsuudesta asti ja tehneet aikoinaan myös melkoisia kepposia yhdessä.
John Ames tarjoaa pojalleen tarkat sukutiedot. Isänisästä on paljon kerrottavaa, sillä tämä vanhin kolmen pastorin ketjussa muuttui iän karttuessa yhä äkäisemmäksi ja ehdottomammaksi: hänestä tuli yhä nasiirimpi. Ilmaus oli minulle täysin outo. Vartiotornin verkkokirjastosta löytyi kattavin selitys sanasta. Se pohjaa Raamattuun ja tarkoittaa tiettyjä erikoislupauksia. Käsite liittyy myös Simsonin hiuksiin.
Isoisä karkaa. Hänen tiedetään menneen Kansasiin, missä hän sisällissodan aikana osallistui verisiin taisteluihin orjuutta vastaan ja menetti toisen silmänsä. John Amesin isä otti silloin vielä nuoren poikansa mukaan ja lähti etsimään omaa karkuteille kadonnutta isäänsä. Kertomus yli kuukauden mittaisesta etsinnästä muistuttaa korpivaellusta ja näännyttää matkalaiset perin juurin. He kuitenkin löytävät jälkiä isoisästä ja päätyvät lopulta tämän haudalle. Jonkinlainen sovitus syntyy isävainajan ja tämän pojan välille hautaa kunnostamalla ja rukoilemalla.
Tarinasta siprahtelee muistumia sisällissodan tuhoista. Tulee selväksi, että Iowassa ei mustia hätistelty eikä hätistellä, vaikka heidän kirkkonsa kerran kärsi palovanhinkoja. Hirtehisiäkin muistoja sota-ajoilta on kerrottavissa kuten siitä, mihin ylettömyyksiin äidyttiin tunnelien kaivamisessa suojapaikoiksi ja minkä nolon lopun isoin hanke sai.
Syvällisesti pastori Ames pohtii ajallisen elämän mysteerejä. Rukouksesta hän saa apua, kun ajatus takkuaa ja voimat ovat loppua. Hän välttelee loukkaamasta ketään, mikä tuntuu vaikealta, kun moni haluaa keskustella pastorinsa kanssa. Useimmin keskustelukumppanina on läheisin ystävä pastori Boughton, jonkin aikaa myös tämän Jack-poika, oikealta nimeltään pastorin kaima John Ames. Hulttiomaisia tekoja nuorena tehnyt, sittemmin kauas kaikonnut ja yllättäen kotiin palannut Jack tuottaa ahdistavaa huolta pastori John Amesille. Tästä tarinaan rakentuu jännite, joka kantaa kirjan loppun asti.
Maria Schottenius kirjoittaa Dagens Nyheterin arvostelunsa ingressissä 2.11.2015, että Marilynne Robinsonista on moraalifilosofi ilman karttakeppiä. Intellektuellina ajattelijana hän liikkuu kristillisellä perustalla tekemättä lähetystyötä tai antamatta yksinkertaisia vastauksia.
Mainittakoon vielä, että Marilynne Robinson on Barack Obaman lempikirjailija. Minulta puuttuu sellainen uskonnollinen perusta, joka auttaisi kunnolla ymmärtämään kirjan uskonnollisia mietteitä. Silti koin sekä hyvää mieltä että joitakin oivalluksen pilkahduksia keskittymällä Robinsonin Gilead-kirjaan. Jatkan saman tien seuraavan osan pariin ja kirjoitan aikanaan oman juttuni myös Kotiin-teoksesta
2 kommenttia:
Sittenhän kirja suoritti tehtävänsä , jos sait siitä hyvää mieltä ...
Niinhän se teki.
Lähetä kommentti