Marilynne Robinsonin Kotiin jatkaa tarinaa Gileadista tuttuun tapaan

Marilynne Robinsonin Home-romaani ilmestyi Yhdysvalloissa 2008 ja Suomessa 2010 Laura Jänisniemen kääntämänä nimellä Kotiin. Sen kansi on huomiota herättävän synkkä. Kirjan luettuani ymmärrän, että tumma väritys ja häivähdys isokuvioisesta tapetista viittaavat siihen vanhoillaan säilytettyyn taloon, jossa kanteen kuvatut kolme hahmoa viettävät yhteiset viikkonsa alkukesästä syksyn alkuun 1948. Etualalla oviaukossa selin katsojaan seisoo naishahmo, Glory. Keskeisenä hahmona toisessa oviaukossa kyyhöttää vanha ja sairas isä, pastori Boughton, harvoin käytetyltä etunimeltään Robert. Gloryn ja isän välissä matolla näkyy varjo. Se kertoo, minkälaisena perhe on  kokenut pojan, jolle isä oli antanut ystävänsä John Amesin nimen ja joka itse vaihtoi nimekseen Jack. Itse asiassa varjo viittaa myös siihen, kuinka ulkopuoliseksi Jack tunsi olonsa hurskaassa perheessä.

Romaani alkaa isän isän repliikillä: "ONPA HIENOA, ETTÄ MUUTAT TAKAISIN KOTIIN!" Näin isä toivottaa tervetulleeksi nuorimman lapsensa, Glory-tyttären, ja saa tämän mielen apeaksi. Tilannetta ei kevennä isän lisäys:"Ainakin toistaiseksi." Lukija virittyy aistimaan, kuinka epäonnistumiset omassa elämässä ohjaavat palaamaan lapsuuden ympäristöön. Gloryn hyvänä selityksenä on se, että yksin elävä leski-isä tarvitsee apua. 

Pian taloon saapuu kirje, jossa kaksi vuosikymmentä tietymättömissä ollut Jack kertoo tulevansa kotiin. Glory ja isä odottavat toiveikkaina, mutta miestä ei kuulu. Vihdoin kevään jo taittuessa kesään laiha mies ilmestyy kotitaloon. Hiljaisia, varautuneita hetkiä riittää. Hitaasti Glory ja Jack saavat kiinni yhteisistä askareista, joista tärkeimpiä ovat isän hoitotoimet ja villiintyneen puutarhan perkaaminen. Rikkaruohojen ja taloa peittävien kuivuneiden köynnösten repiminen tuntuu kuvaavan aikuiselämän mittaisten sotkujen selvittämistä. Tarina eteneee Gileadista tuttuun tapaan ilman jaottelua luvuiksi omine otsikkoineen. Kahden tyhjän rivivälin tauoin teksti luo tilanteisiin voimallista latautuneisuutta, joka imee lukijan mukaan henkilöiden pohdintoihin keskinäisistä suhteistaan. 

Varovasti sisarukset raottavat epäonnistumisiaan toisilleen. Isä kuuntelee valppaana ja on tyytyväinen huomatessaan, että lapset viihtyvät keskenään. Lukija murehtii ja toivoo lähes isän tavoin, että Jackilta loppuisivat aiheet ylettömiin anteeksi pyytelemisiin. Jack koettaa lähestyä isää saadakseen tietää, kuinka isä suhtautuisi tietoon Jackin vihkimättömästä mustasta vaimosta ja pojasta. Presbyteerinen pappismies ei tajua, mihin Jack pyrkii. Isän suvun mainitaan muuttaneen Skotlannista Yhdysvaltoihin vasta karmean sisällissodan jälkeen 1880-luvulla. Niinpä isän käsitykset neekereistä, niin kuin kirjassa heitä nimitetään, on jäänyt vaille koettelua. Jack huomaa, ettei isä sulattaisi neekeriä perheeseen. 

Asia jää piiloon, kunnes Jackin jo lähdettyä pois Glory näkee pihaportilla auton. Siitä nousee ylväs musta nainen, joka kyselee, missähän Jack Boughton asuu. Glory on kuullut tarpeeksi Dellan ja Jackin yhteisestä elämästä vaikeuksineen. Niinpä hän puhuttelee naista ystävällisesti nimeltä, kutsuu sisään.  Tämä ei voi tulla, vaan lähtee autoa ajavan sisarensa kanssa kohti Memphisiä. Glory ehtii kuitenkin tovin katsella kadulla hyppivää kaunista lasta, Jackin poikaa. Ja Glory tietää olevansa se, jonka täytyy pysyä talossa. Alkaa uusi odotus: herää hurja toivo, että poika vartututtaan tulisi takaisin. 

Erityistä painoa sain lukukokemukseen siitä, että YLE Teemalla on meneillään moniosainen, loistelias dokumentti afroamerikkalaisista. Olen katsonut sarjaa ja taas kerran huomannut, kuinka hataria ovat tietoni ja ymmärrykseni Yhdysvaltain historiasta. Esimerkiksi se on käynyt ilmi, miten evankelinen herätysliike havahdutti aikoinaan pohjoisen unionin valkoihoiset näkemään neekeriorjuuden syntinä ja miten tuo ymmärrys levisi räjähdysaineen tavoin myös mustien keskuuteen. Robinsonin kirjan viittaukset Keskilännen kirkkojen moniin suuntauksiin pyyhkäisevät ohi minunlaiseltani lukijalta, koska en tiedä niistä juuri mitään, vaikka pitäisi. Onhan uskonnollisuudella yhä suuri vaikutus paitsi amerikkalaisten arkielämään myös Yhdysvaltain politiikkaan.