Noviisina brittiristeilijällä

Viime viikko vierähti sekä Kanarian saarten, Madeiran ja Marokon vesillä että määräsatamissa. Kristina Cruises oli suomalaisryhmän matkanjärjestäjä yhteistyössä brittiläisen Marella Cruises -firman kanssa. Marella Dream -alukseen mahtuu 1500 matkustajaa, mutta meitä suomalaisia oli siitä joukosta vain 37 ikään kuin mausteina isossa brittiryhmässä. Yksin matkustavalle ekakertalaiselle jännä kokemus kaiken kaikkiaan.

Laivalle asettautuessa alkoi lähes saman tien kuulua kaiuttimista vaatimuksia osallistua turvaharjoitukseen. Pelastusliivit piti napata mukaansa hytin vaatekaapista ja katsoa ulko-oveen kiinnitetystä kartasta lyhin tie omaan pelastautumispisteeseen. Sinne piti kiireesti kirmata henkilökunnan opastamana. Jokin meni sen verran pieleen ainakin omalta kohdaltani, etten koskaan osunut oikeaan paikkaan B4:ään. Moni muukin hortoili pelastusliiveissään ympäriinsä. Ihan jokainen tuskin edes yritti tosissaan, vaikka piti.

Pelastusveneitä toki katselin altapäin eri vinkkeleistä varsinkin sinä aamuna, kun hiukan keikutti. Niinpä kuva tärähti. Tyvenessä säässä puhelimen kameraan tallentui vakaa kuva. Ennakkosuunnitelmista poiketen näet jätin raskaan Nikonini kotiin. Lumian kamera riitti mainiosti.

Matkani viimeisenä iltana, jolloin päivemmällä laivasta poistuneiden brittien tilalle pöllähti iso joukko uusia matkustajia, ehdin kuitenkin nähdä täydessä varustuksessa toteutetun harjoituksen. Yhdeksännen kannen kävelyreitille kerääntyi väkeä niin, ettei ohi ollut mahtua. Tätä porukkaa opastettiin tarkasti. 

En kylläkään huomannut joukossa yhtään pyörätuolissa köröttelevää. Kuinkahan vanhusten ja invalidien käy tosi paikassa?  Viikon mittaan olin näet pannut merkille, että moni britti liikkui perin vaivalloisesti ja tarvitsi avukseen vähintään kepin tai rollaattorin. Hyvin huomaavaisesti henkilökunta avusti kaikkia tuen tarvitsijoita. Melkeinpä näytti siltä, että Britanniassa iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia oli houkuteltu risteilylle. Suomalainen matkanjärjestäjä puolestaan korostaa jo esitteissään, että etenkin retkillä tulee selvitä omin jaloin ja käyttää hyviä kävelykenkiä.

 
Kaikessa rauhassa varhain aamuisin kiertelin kävelykantta. Keulasta löysin löhöilyalueen, jonka keskellä komeilee piskuinen uima-allas ympärillään aurinkotuoleja. Vielä hulppeampi kylpylän tapainen sijaitsee 11. kannella. Siellä on myös porealtaita ja kuulemma saunatkin. Jäi testaamatta. Eräs suomalaisnainen kertoi menneensä kuumaan saunaan alasti meikäläiseen tapaan ja heittäneensä löylyä. Kun pari brittidaamia uimapuvuissaan ja pyyhkeissään oli kurkistanut sisään, he kääntyivät kannoillaan ja pakenivat kauhistuneina.

Kaikki ulkotuolit kerättiin yöksi päällekkäin ja kiinnitettiin tiukaksi paketiksi naruin, vaikka ei kovin kummoisesti tuullutkaan. Aamun tullen paketit purettiin ja tuolit leviteltiin matkustajille. Seurailin hissuksiin henkilökunnan puuhia. Miehistöä riitti, olipa kyse ravintoloista, hoitopaikoista, baareista, kansialueista, hyttikäytävistä tai vastaanotosta. Kaikkialla vilisi hymyileviä, palvelualttiita laivaan pestautuneita siisteissä työasuissaan. Moni heistä näytti tulleen Aasiasta.

Aina saavuttaessa uuteen satamaan sinne näkyi ehtineen muitakin risteilyaluksia. Missään ei syntynyt ihmeemmin ruuhkia laivasta poistuttaessa. Päivät vietettiin pääosin maissa kuljeskellen. Olin  ennakolta ilmoittautunut kolmelle retkelle. Niille lähdettiin yhdeksältä aamulla ja palattiin takaisin monen tunnin kuluttua. Sitten ehti vielä kierrellä sataman lähistöllä itsekseen, kunhan piti huolen, että palasi laivaan määräaikaan mennessä. Sisään pääsi näyttämällä henkilökorttia, jonka viivakoodi nopsasti luettiin sekä lähdettäessä että saavuttaessa takaisin. Tullessa vielä reput ja laukut läpivalaistiin. Hyvin hoituivat turvajärjestelyt.

Usein Marella Dream osui lähekkäin valtaisan Aida-nimisen aluksen kanssa. Jättiläinen herätti ällistynyttä huomiota. Kuinka kummassa niin isossa paatissa löytäisi edes oman hyttinsä? Askelmittariin kertyi tuhansia lukemia paljon Aidaa pienemmässäkin laivassa, kun jätti hitaat hissit muille ja kulki portaissa. Viikossa jalkavoimat kohenivat kaikesta ramppaamisesta. Muuta kuntoilua en osannut kaivatakaan.

Ehkäpä Aidalla matkustavat jättävät kaupunkikierrokset väliin ja nauttivat laivan kylpylä- ja muista palveluista taivas kattonaan. Kerran seurasin, kuinka läpinäkyvässä tuubissa sujahteli vähän väliä joku ilmeisesti vesiliu'un kyyditsemänä.

Aida on niin iso, ettei se mahtunut kokonaan tähän kuvaan. Vesiliukumäki alkaa jälkimmäisen A:n kohdalta ja kaartaa seinästä sisään.

Useissa satamissa kaupunkiin osui etsimättä, kun seurasi sinistä viivaa tiessä. Mutkissa vielä opastein varmistettiin oikea suunta. Jos reittejä oli tarjolla useampia, värikooditkin vaihtelivat. Ainakin vihreän ja oranssin muistan nähneeni.

Olipa reitti mikä hyvänsä, pariskunnat useimmiten vielä pitivät toisiaan kädestä - ehkäpä ihan muusta syystä kuin eksymisen pelosta...

Laivaan palattaessa kaijalla ennen langongia odotti pikku teltta. Pari laivan henkilökunnan edustajaa odotti siinä valmiina tarjoamaan apuaan. Aina paikalla oli myös käsien desifiointiautomaatti. Sellaista totuin minäkin käyttämään joka käänteessä toistuvien käsipesujen lisäksi. Reissulla ei hevin sairastunut, kun myös ruokien tarjoilussa oltiin erityisen tarkkoja. Ravintolapäällikkö näytti mittailevan ruokien lämpötiloja. Jos raja-arvoista ilmeni poikkeamia, ruokasatsi poistettiin heti ja korvattiin toisella.

Kerran hyttini siivouksesta aamuin illoin huolehtineet miehet toivottivat minut  tervetulleeksi takaisin "kotiin" pyyhkeestä taiteilulla norsunpoikasella. Ja saivat isot kiitokset entistä leveämmän hymyn kera.

Kuuluvatkohan pyyheliinataitokset kerrossiivoojien perusopintoihin? Vai jatkokoulutukseen?

Laivan kahdeksas kerros tarjoaa tilat vastaanotolle, myymälöille, kampaamolle, jalkahieronnalle sekä erilaisille ravintoloille, joissa voi kuunnella elävää musiikkia. Samassa kerroksessa työskentelee pari valokuvaajaa. Viereisessä otoksessa nämä ammattilaiset tarkistavat valoja.

Seurasin paria kolmea tilannetta, joissa asiakas upeaksi sonnustautuneena poseerasi estoitta. Lisäksi kaikille matkustajille oli tarjolla mahdollisuus kuvauttaa itsensä kapteenin kanssa (!). Kuulin, että eri maksusta kuvan sai paperivedoksen lisäksi myös digitaalisena. Valmiit kuvat olivat esillä näyttelyseinillä myymälöiden lähistöllä.

Matkalaisten kestohymyt hyytyivät vasta kotiin lähdön koittaessa. Järjestelyjen laadukkuudesta yksi merkki on sekin, ettei laukkuja tarvinnut itse kantaa laivaan tai laivasta. Henkilökunta hoitaa homman. Oma laukku piti hakea muiden joukosta vasta siinä vaiheessa, kun oltiin menossa bussiin ja lentokentälle.

Risteilymatkan monista plussista merkitsen listaan ensinnäkin ystävällisen ja tehokkaan palvelun, jonka Marella Cruises on organisoinut. Toisena lisään listaan, että kaikki Kristina Cruises -lupaukset pitivät kutinsa. Ryhmän oma opas, Pekka, oli tavoitettavissa vuorokauden ympäriinsä puhelimitse ja lisäksi määräajoin vastaanotossa. Muuallakin leppoisan vikkelä mies näkyi. Hän jututti silloin tällöin minuakin, noviisia, kuullakseen, miten sujuu. Hyvinhän minulla. Taisi olla niin, että kaikki muut suomalaiset olivat konkariristeilijöitä, vieläpä juuri Kristina Cruises -faneja.

Saattaa hyvinkin olla, että lähden ennen piktää jokiristeilylle Keski-Eurooppaan. Moni kertoi niistä innostuneena. Kun myös Sampanjaa muovimukista -bloggaaja tarjoilee intohimoisen matkailijan kokemuksina myönteisen katsauksen Kristina Cruises -jokiristeilyyn, olen koko lailla valmis hyppäämään kyytiin. Jutun komeat kuvatkin ovat ammattilaistasoa.

Hiukan empien lisään loppuun vielä yhden puhelimen kameralla otetun, kevyesti käsitellyn kuvan merimaisemasta. Siitä näkyy, kuinka sää suosi viime viikolla. Monesti kuulemma Kanarian saarten vesillä voi jopa myrskytä. Kuinkahan sellaisen kestäisi? Meitä ei haitannut myrsky eikä edes se, että  viimeisenä aamuna satoi reippaasti. Saimmepahan lämpimässä hiukan totutella kotimaan märkään ja vilpoiseen ilmanalaan.

Muutama jatkojuttu seuraa niistä mainioista retkistä, jotka onneksi ymmärsin varata ennakolta. Laivasta niitä ei enää olisikaan saanut, ei edes brittiryhmiin. Nekin olivat kuulemma täyteen buukattuja. Yksin matkustavalle 12 hengen ryhmästä muodostui oma tuttu porukka. Kun vielä moni retkeläisistä sattui olemaan kaltaisiani varhaisia herääjiä, totuimme istahtamaan samaan pöytään jo seitsemältä. Silloin näet alkoi aamiaistarjoilu, ja saimme hyvän startin päivälle.